Siitä on nyt 47 päivää kun mä lähdin Lontoosta ja mulla on ihan kauhea ikävä takaisin. Ikävä on toki ollut olemassa siitä hetkestä lähtien kun koneen pyörät nousivat Gatwickin kiitoradalta, mutta pari päivää sitten ikävän tunne nousi pintaan oikein kunnolla. Mulla tuli sellainen olo, että haluan jättää kaiken täällä Suomessa ja ostaa pelkän menolipun Lontooseen.
Mä luulen, että tää ikävä johtuu tästä kauheasta stressistä ja ahdistuksesta mitä oon kärsinyt tässä nyt päälle viikon. Muutto, epävarmuus opiskelupaikasta ja jatkuva papereiden täyttäminen on saanut mut kaipaamaan jonkinlaista pakokeinoa todellisuudesta ja Lontoo olisi juuri tätä. Jos olisin vähän spontaanimpi ihminen niin toteaisin tässä vaiheessa yolo ja ostaisin sen lentolipun, mutta kun mä en ole.
Ihan pelkkää ikävän itkemistä sängyssä tämä kulunut viikko ei oo onneksi ollut vaan nämä fiilikset on saanut mut myös miettimään mun tulevaisuutta. Samuel Johnson on sanonut: "-- when a man is tired of London, he is tired of life; for there is in London all that life can afford” ja mä allekirjoitan tämän täysin. Mä oon alkanut miettimään, että voinko mä oikeesti elää täällä jos mä jatkuvasti ikävöin jotain toista paikkaa. Enkä pelkästään ikävöi vaan rakastan. Lontoo on onneksi niin lähellä, että sinne pääsee helposti, mutta onko jatkuvassa matkustelussa mitään järkeä jos kotiin paluu saa aikaan suurin piirtein itkupotkuraivarit.
Mitä se tulevaisuuden miettiminen sitten on käytännössä tarkoittanut? Ensinäkin mua on alkanut houkuttelemaan joulun ja uudenvuoden vietto Lontoossa. Kuinka siistiä olisi kävellä ympäri jouluista Lontoota ja vaan fiilistellä sitä kaikkea, puhumattakaan skumpan juomisesta Piccadilly Circuksella vuoden vaihtuessa. Ihan ajatuksen tasollahan tää kaikki vielä on, mutta mä teen kyllä parhaani, että saisin tämän onnistumaan.
Vielä enemmän ajatuksen tasolla on haave Lontoossa opiskelusta. Mä oon miettinyt sitä varmaan yhdeksänneltä luokalta lähtien, mutta vielä mulla ei ole rohkeus riittänyt edes lähettää hakemusta. Joka kerta olen hakuajan päätyttyä sitä katunut, koska eihän hakeminen tai kouluun pääseminen vielä velvoita mihinkään, mä voisin ihan hyvin perua koko jutun jos en uskaltaisikaan lähteä.
Mä tuun varmasti kirjoittamaan vielä paljon Lontoopohdintaa, koska tää aihe (ja paikka) on niin lähellä mun sydäntä. Nyt on kuitenkin mun aika mennä nukkumaan, että jaksan herätä huomenna ajoissa pakkaamaan.
